Sisustussuunnittelijan arkea ja työhaasteita

Tervetuloa tutustumaan työni monipuoliseen arkeen. Itse koen oman työni sisustussuunnittelijan työnä varsin mielenkiintoiseksi ja mielekkääksi, ovathan asiakastyöni hyvin erilaisia ja vaihtelevia ja saan olla paljon ihmisten kanssa tekemisissä sekä toteuttaa luovuuttani erilaisissa sisustussuunnitteluideoissa. Kaikki asiakkaat ovat minulle tärkeitä ja otan jokaisen haasteen vastaan haluten tehdä parhaan mahdollisen ratkaisun, johon asiakaskin mieltyisi epäröimättä.

Ajatukseni ryhtyä sisustussuunnittelijaksi kävi mielessäni jo hyvin aikaisin ollessani nuori, sillä kotona huonekalut vaihtoivat paikkaa alituisesti ja teini-ikäisenä omasin alituisen pakkomielteen vaihtaa sisustuksen värejä ympärilläni jatkuvasti. Äitini joskus kyllästyi jatkuvaan huoneesta muuttamiseen, joten pääsin sisustamaan vanhempieni huonetta. Varmasti sisustustaitoni olivat vielä aika lailla lapsen kengissä niin kuin minäkin, mutta sekä äiti että isäni kannustivat minua jatkamaan erilaisia sisustukseen liittyviä ideoitani, eivätkä he puuttuneet tarpeeseeni luoda erilaisia kokonaisuuksia ympärilleni. Ostin käytettyjä hyväkuntoisia verhoja ja sisustustyynyjä ja kankaita voidakseni tehdä erilaisia ratkaisuja kotonani ja sain lahjaksi ompelukoneen, jotta pääsin toteuttamaan ideoitani. Sen lisäksi maalasin paljon erilaisia tauluja öljyväreillä ja akryyliväreillä. Lopulta omaan kotiin muutettuani ja lukion jälkeen oli selvää, että hakisin sisustussuunnittelijan ammattiin.

Opintojen ohella sain paljon uutta motivaatiota suorittaa omaa työtäni käytännössä. Muistan väriopin tunneilla saaneeni ideoita ja uusia neuvoja siitä, miten luoda harmonisia kokoonpanoja ja miten yhdistellä erilaisia värejä niin, etteivät ne olisi ristiriidassa keskenään. Sisustuksen suunnittelussa pitää aina ottaa huomioon tilan optimoiminen ja valojen suunnittelu, josta me opiskelijat saimme tietoa kursseilla kyllästymiseen asti. Tuntui siltä, että opiskelin arkkitehdiksi, vaikka tilojen suunnittelu ei todellisuudessa kuuluisi laisinkaan omiin työtehtäviini. Mutta saimme tärkeää tietoa voidaksemme luoda oikeanlaisen tunnelman sisustusta varten.

Ensimmäisen työharjoittelussa viettämäni ajan koin valtavia euforisia onnen elämyksiä, koska pääsin suunnittelemaan ammattimaisesti erilaisia tiloja ja näin suunnitteluni tulokset ensi kertaa selkeästi todellisessa elämässä. Minua pyydettiin suunnittelemaan ensimmäisinä töinäni kirjaston lastenhuoneen lukunurkkaus ja opinto-ohjelmaamme kuuluu suunnittelun lisäksi materiaalien valmistaminen tai hankkiminen, niin että asiakas saa valmiin suunnitellun tilan käyttöönsä.

Kirjaston nurkassa olevassa nurkkauksessa oli viemäriputki, jonka ympärille loin kattoon asti ylettyvän satupuun sisustuskankaista. Katon rajaan muodostui lehvistö teko-oksista ja kukista, johon lisäsin yksityiskohtia mielenkiinnon lisäämiseksi. Tiesin lukijasalin asiakaskunnan olevan pääasiassa kahdesta kuusivuotiaita, joille oli saatava paljon istumapaikkoja, joten suunnittelin itse matalia pehmeitä jakkaroita, jotka näyttivät puun kannoilta. Sain apua huonekalusuunnittelijalta. Sen lisäksi valmistin itse pehmeän maton istumista varten, johon suunnittelin erilaisten eläinten kuvia ja ompelin eläimet kiinni kankaaseen. Halusin mattoon mielenkiintoisia käsin kosketeltavia yksityiskohtia, joten osa eläimen hännistä oli erikseen tehtyjä niin että niitä pääsi itse koskemaan. Sen lisäksi ompelin mattoon taskuja ja ulkonevia kukkia niin, että istumapaikka olisi samalla pehmeä ja mukava, mutta myös mielenkiintoinen pienille lapsille, jotka tutkivat ympäristöään käsillään.

Sain olla mukana ensimmäisellä lukutuokiolla, jossa julkistettiin uusi sisustus ja hehkuva onnentunne täytti mieleni, sillä näin pienten asiakkaideni ihastuksen, kun he pääsivät uuteen tilaan. Se oli ensimmäinen suunnittelutyöni, jota en unohda.

Valmistumiseni jälkeen olen tehnyt paljon erilaisia sisätilojen suunnitelmia, joista jokaisesta olen oppinut uutta. Tässä blogissani käsittelen hieman erilaisia sisustustyylejä, kuten Skandinaavista sisustusta tai kuuluisien hotellien sisustamista yleisellä tasolla. Perehdyin vuosia sitten opinnoissani hotellien sisätilojen sisustamiseen ja kävin opintomatkalla Pariisissa ja Dubaissa, joten kirjoitan kahden erilaisen luksushotellin mielenkiintoisista sisustusratkaisuista. Pääasiassa blogillani käyn läpi erilaisia mielenkiintoisia asiakaskontaktejani, joita on tullut vastaan näiden vuosien aikana työskennellessäni sisustussuunnittelijana. Toivotan sinut siis uudelleen tervetulleeksi tutustumaan sisustussuunnittelijan monitahoiseen maailmaani. Voit vapaasti tarkistaa betssoncasino.net saadaksesi lisätietoja.